Panu Artemjeff, yhdenvertaisuusasiantuntija ja tutkija.
Olen viime aikoina pohtinut sitä millainen paikka, tila tai organisaation voisi olla syrjinnästä, rasismista tai kiusaamisesta vapaa. Vapautuminen esimerkiksi syrjinnästä, kuulostaa ensi kuulemalta vapauttavalta ja jopa yksinkertaiselta mutta asian tarkempi pohtiminen avaa syvällisemmän näköalan tähän vaikeaan yhteiskunnalliseen kysymykseen. Mitä vapaus oikeastaan on ja kuinka sitä voidaan edistää?
Filosofi Isaiah Berlinin mukaan vapaus on ymmärretty kahdella keskeisellä tavalla viimeisten vuosisatojen aikana. Toisen käsityksen mukaan vapaus tarkoittaa vapautta omaan toimintaan vaikuttuvasti ulkoisista pakoista ja vaikuttumista. Kappaleen vapaa liike kuten Galileo asiaan kiteytti. Yhteiskunnallisesti tämä vapauskäsitys viittaa vapautumiseen ulkoisista pakoista, kuten ulkovaltojen vaikutusyrityksistä ja tämä onkin itsenäistymiskamppailuja käyneiden kansallisvaltioiden tarinoissa keskeinen elementti. Demokraattisten instituutioiden tulisi pyrkiä jatkuvaan toimintansa arvioimiseen ja kriittisten äänien tunnistaminen ja tunnustaminen tulisi nähdä vahvuutena, joka kertoo kyvystä kehittää instituution toiminnan yhdenvertaisuutta.
Syrjivästä käytöksestä tulee koitua sanktioita. Organisaation johdon rooli on erityisen tärkeä tämä tavoitteen osalta.
Toinen Isaiah Berlinin kuvaama vapauskäsitys liittyy yhteiskunnan tai yhteisön vapauteen asettaa omat sääntönsä itse hyväksi katsomiensa periaatteiden mukaan. Tämä demokraattinen (positiivinen) vapauskäsitys on hänen mukaansa velkaa etenkin Immanuel Kantin kaltaisille ajattelijoille, jotka etsivät ratkaisua yhteiskuntaan koossa pitävän moraalin ongelmaa, uskonnollisen auktoriteetin heikkenemisen jälkeen.
Syrjinnästä tai rasismista vapautuminen nähdään usein myös vapautumisena jonkun yhteiskunnan, ryhmän tai instituution syrjivästä toiminnasta. Tämä edellyttää kamppailua ja syrjintää ylläpitävän toimijan havahtumista oman toimintansa ongelmiin. Yhteisöjen ja yksilöiden kyky tunnistaa ja tunnustaa oman käytöksen ulossulkevia piirteitä on kuitenkin vajavainen. Haluamme tunnustusta myönteisessä, emme kielteisessä valossa. Tämä johtaa ajatteluun, jossa esimerkiksi rasismia tai rasisteja nähdään aina jossain muualla, oman itsen tai organisaation ulkopuolella.
Syrjimättömyyden asettaminen perusoikeudeksi on itsessään moraalinen ja poliittinen teko. Tämän lupauksen toteutuminen ei kuitenkaan tapahdu itsestään yhteiskunnassa, jossa yksilöt ja yhteisöt kamppailevat asemistaan sosiaalisen tunnustamisen areenoilla. Toisen alentaminen voi toimia itsensä ylentämisen tekniikkana. Oikeudellisten periaatteiden rikkomisesta tulee koitua riittäviä sosiaalisia seurauksia, jos niillä halutaan vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen. On tärkeää, että periaatteet tehdään näkyväksi, mutta vielä tärkeäpää on se, että ne vaikuttavat sosiaalisen hierarkian tasolla. Syrjivästä käytöksestä tulee koitua sanktioita. Organisaation johdon rooli on erityisen tärkeä tämä tavoitteen osalta.
Se miten kohtelet toisia ihmisiä vaikuttaa heidän vapauteensa ja päinvastoin. Juuri siksi kaikenlaiset ennakkoluulot ja stereotypia, joita meillä kaikilla on, ovat vapauden toteutumisen merkittävä este.
Tunnustamisteoriaa kehittäneen Axel Honnethin mukaan vapauden ymmärtäminen edellyttää kolmannen näkökulman mukaan ottamista. Honnethin mukaan vapaus, jota hän kutsuu sosiaaliseksi vapaudeksi, on jotain sellaista, jonka koemme vain toisten ihmisten kautta ja myötävaikutuksella. Minäkuvamme ja toimintamahdollisuutemme ovat sidottu siihen, miten muut meihin suhtautuvat ja miten me vastavuoroisesti tunnustamme heidät. Tämä vastavuoroinen oleminen määrittää viime kädessä sen, kuinka vapaasti voimme olla sitä mitä haluamme, tulemmeko hyväksytyksi vai koemmeko että emme saa tunnustusta sellaisena kuin olemme. Todellinen vapaus onkin yhteiselämän muoto tai seurausta kaikkia osapuolia voimauttavasta sosiaalisesta toiminnasta. Se miten kohtelet toisia ihmisiä vaikuttaa heidän vapauteensa ja päinvastoin. Juuri siksi kaikenlaiset ennakkoluulot ja stereotypia, joita meillä kaikilla on, ovat vapauden toteutumisen merkittävä este.
Syrjinnästä vapautuminen edellyttää ainakin syrjinnän kieltävän lainsäädännön ja periaatteiden siirtymistä sosiaalisiin normeihin, organisaatioiden ja yhteisöjen kykyä tunnistaa ja muuttaa oman toiminnan syrjiviä vaikutuksia sekä jokaisen yksilön vastuuta vastavuoroisesti tunnustaa toinen ilman syrjiviä ennakko-oletuksia ja asenteita.